Meidän tarinamme

Yrityksemme perustettiin vuonna 1984. Alusta asti kantavana ajatuksenamme on ollut tarjota räätälöityjä tilitoimisto- ja taloushallintopalveluja pk-yrityksiin. Pian mukaan tulivat isännöinti- ja lakiasiainpalvelut osaamisemme ja yhteistyöverkostojemme kasvun myötä.

Meille Tilipussilaisille on tärkeää tuottaa asiakkaille muutakin, kuin kirjanpito- ja talousraportteja. Haluamme luoda asiakkaalle tietoa ymmärrettävässä muodossa, ruohonjuuritasolla, jotta pääsemme tavoitteita kohti entistäkin tehokkaammin.

Ylivertainen ammattitaitomme perustuu jatkuvaan kouluttautumiseen ja asiakkaan toimialan kehityksen seuraamiseen. Henkilöstöllämme on AIT- ja ITS-tutkinnot isännöinnistä. Talostamme löytyy ekonomeja, kauppatieteen- ja tekniikan ylioppilaita: tietotaitoa löytyy siis monelta eri osa-alueelta. Autamme jatkuvasti asiakkaitamme muun muassa markkinoinnissa ja teknologian parissa, siksi kutsummekin Tilipussia toisinaan tekniikka- ja taloustoimistoksi. Asiakkaille tärkeintä on olla apuna ja tukena kaikissa asioissa.

Tärkein tavoitteemme Tilipussin työntekijöinä on tehdä sinun arjestasi sujuvampaa ja yksinkertaisempaa.