Muutostyöilmoitus

Taloyhtiö joko hyväksyy osakkaan ilmoituksen tai asettaa työlle perusteltuja ehtoja haitan tai vahingon välttämiseksi. Taloyhtiö voi kieltää osakkaan suunnitteleman työn, jos yhtiö osoittaa työn haittaavan kohtuuttomasti yhtiötä tai toista osakkeen omistajaa tai työ ulottuu huoneiston ulkopuolelle. Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkaan teettämät remontit toteutetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta ja hyvän rakennustavan mukaan. Työtä suorittava osakas vastaa tarpeellisista ja kohtuullisista ilmoituksen käsittelyn selvityskustannuksista sekä yhtiölle aiheutuvista valvontakustannuksista.

Ennen työn aloittamista taloyhtiöltä on saatava kirjallinen lupa. Ilmoituksen käsittely voi viedä kuukauden ja loma-aikoina vielä pidempään.

Rakennusalan verovalvontaa tehostava uusi menettely astuu voimaan heinäkuussa 2014. Uuden menettelyn myötä rakennustyötä tilaavien yritysten ja kotitalouksien on ilmoitettava työmaakohtaisia tietoja rakennusurakoista ja työmaalla työskentelevistä henkilöistä Verohallinnolle.

Lisätietoa rakentamisilmoitusten jättämisestä löytyy Verohallinnon sivuilta: vero.fi/rakentamisilmoitukset.

Tee muutostyöilmoitus tällä lomakkeella.